tiistai 19. maaliskuuta 2013

Jämsän ralli 9.2.

Pienen tauon jälkeen päivitellään vähän menneiden kisojen tunnelmia.

Heikki lähti kisaan kyydissään Laakson Make. Aikataulu meni hieman tiukaksi kun katsastuksessa tuli olla ajovarusteissa. Onneksi mukana ollut Lensun Tommi osasi tekniikkapaperit täyttää, kun Heikki ja Make juoksivat papereiden hakuun.

Ekalla pätkällä jaettiin luokan pohjat Kuhasen kanssa. Toisella pätkällä hypyssä apparin ovi kurttuun ja ajorytmi katosi hieman. Kolmannella pätkällä ajo sujui Hessun sanojen mukaan "ihan jees". Nelos pätkän alkupuoli sujui mukavasti, mutta loppupuolella oli hiemna liikaa vauhtia pitkään oikeeseen mutkaan ja takakulma osui niin kovaa penkkaan, että se veti nokan sinne penkkaan. Pakittelu tietenkin toi aika runsaasti lisä sekunteja. Vitos pätkällä luokan kolmos sija vaihtui viidenneksi. Lumisade ja talvi-illan pimeys oli harmina viimeisillä pätkillä. Viimeinen pätkä ajettiin maaliin ja kauden pistetilikin aukesi.

Rallikansaa ei pakkanenkaan haittaa, kun mukana on kunnon eväät!
Pimeys ja lumisade haittasivat kisan loppua.
Tiet Jämsässä olivat hienoja. Kisan jälkeen kilpuri kuitenki vaatii hieman peltiseppää ja tutkimusta siitä mistä kisaa vaivanneet käyntihäiriöt johtuivat.


Toni ja Raimo lähtivät kisaan numerolla 183. Citikalla koettiin vauhdikkaitakin hetkiä, lisänä pieniä iskunvaimennin vaurioita. Kisa kuitenkin päättyi kolmannen pätkän pienen tienosuudelle syvälle hankeen. Entistäkin sisuuntuneimpina he suuntaavat Lahden Salpausselkäralliin.

Citikkahan hyppää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti