tiistai 19. maaliskuuta 2013

Jämsän ralli 9.2.

Pienen tauon jälkeen päivitellään vähän menneiden kisojen tunnelmia.

Heikki lähti kisaan kyydissään Laakson Make. Aikataulu meni hieman tiukaksi kun katsastuksessa tuli olla ajovarusteissa. Onneksi mukana ollut Lensun Tommi osasi tekniikkapaperit täyttää, kun Heikki ja Make juoksivat papereiden hakuun.

Ekalla pätkällä jaettiin luokan pohjat Kuhasen kanssa. Toisella pätkällä hypyssä apparin ovi kurttuun ja ajorytmi katosi hieman. Kolmannella pätkällä ajo sujui Hessun sanojen mukaan "ihan jees". Nelos pätkän alkupuoli sujui mukavasti, mutta loppupuolella oli hiemna liikaa vauhtia pitkään oikeeseen mutkaan ja takakulma osui niin kovaa penkkaan, että se veti nokan sinne penkkaan. Pakittelu tietenkin toi aika runsaasti lisä sekunteja. Vitos pätkällä luokan kolmos sija vaihtui viidenneksi. Lumisade ja talvi-illan pimeys oli harmina viimeisillä pätkillä. Viimeinen pätkä ajettiin maaliin ja kauden pistetilikin aukesi.

Rallikansaa ei pakkanenkaan haittaa, kun mukana on kunnon eväät!
Pimeys ja lumisade haittasivat kisan loppua.
Tiet Jämsässä olivat hienoja. Kisan jälkeen kilpuri kuitenki vaatii hieman peltiseppää ja tutkimusta siitä mistä kisaa vaivanneet käyntihäiriöt johtuivat.


Toni ja Raimo lähtivät kisaan numerolla 183. Citikalla koettiin vauhdikkaitakin hetkiä, lisänä pieniä iskunvaimennin vaurioita. Kisa kuitenkin päättyi kolmannen pätkän pienen tienosuudelle syvälle hankeen. Entistäkin sisuuntuneimpina he suuntaavat Lahden Salpausselkäralliin.

Citikkahan hyppää!

maanantai 21. tammikuuta 2013

Ramirent Mäntsälä ralli 19.1.

F-cupin ensimmäiseen osakilpailuun lähdettiin hyvillä mielin, kaikki autot oli kunnossa. Pakkasta oli aamulla noin -30 astetta... Mukana siis oli Heikki ja Santtu numerolla 22, Anssi ja Jari numerolla 121 ja myös Toni ja Raimo numerolla 193.
Silloin oli pimeää kun lähdettiin Mäntsälään. Kello on vähän vaille 8 ja pakkasta -30...
Tässä autot odottavat kisan alkua. Huolto pysytteli visusti autossa.



Heikin ja Santun ensimmäinen ja toinen EK sujui ihan vauhdikkaasti, mutta harmittavasti kolmannella EK:lla auto meni hankeen ja siinä hukattiin aikaa pari minuuttia. Neljännen EK lopussa autoon kuitenkin tuli teknisiä vikoja ja kisa päättyi heidän osaltaan siihen.

Harmittava ojassa käynti...

Anssin ja Jarin kisa päättyi lyhyeen. Ennen ensimmäisen EK:n puoltaväliä auto kierähti jäisen penkan takia katon kautta ympäri. Anssin kommentin mukaan seuraava ralli onkin sitten TerUA:n järjestämä Black Rocket.

Näin se sitten meni...

Tältä se näyttää nyt...
Toni ja Raimo selvisivät tiimin ainoana parivaljakkona maaliviivan yli. Omassa luokassaan Toni ja Raimo olivat 12. ja B-junnujen yleiskilpailussa myös 12. Maaliin tultaessa sitikan moottori kuitenkin heilui huomattavasti, joten sekin kaipaa pientä laittoa. (kuvia ei tuntunut mistään löytyvän kun niin suurella numerolla ajoivat...)




tiistai 8. tammikuuta 2013

Kohti uutta kautta

Nyt on joulu juhlittu ja uusi vuosikin on alkanut ja talven ensimmäiset kilpailut lähestyvät! Kausi starttaa käyntiin 19.1 Ramirent Mäntsälä rallilla, joka on F-cup:in ensimmäinen osakilpailu. Tarkkaavaisimmat ovat jo varmasti ehtineet huomata, että F-cup:iin on tullut uusia sääntöjä. Heikin lisäksi myös Anssi ja Toni pääsevät osallistumaan F-cup:iin.

Tässä hyviä linkkejä jotka kannattaa katsoa:

Esite F-cup:ista (aukeaa .pdf tiedostona)

Sarjasäännöt 2013

Yleisen osallistujat 2013 (Heikin luokka)

A-juniorit 2013 (Anssin luokka)

B-juniorit 2013 (Tonin luokka)

Huomatkaa myös sivun vasemmassa laidassa oleva "TILAA TEKSTIT SUORAAN SÄHKÖPOSTIISI!"kirjoita sen alapuolelle sähköposti osoitteesi ja saat raportit suoraan sähköpostiisi ja paina "Submit".

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Yhteistyökumppaneiden kanssa Saukkolassa 25.8

Lopen Saukkolassa oli 3,2 kilomertin mittainen rata käytössä. Radan reitti koostuu kapeista ja leveistä kohdista, joissa karttureilla oli nähtävissä tiukkojakin ilmeitä. Kannatusjäsenten kesken arvottiin kaksi ralliauton kyytiin pääsijää. Arvonnalla kyytiin pääsivät Raino Gran ja Jussi Nieminen. Ajo hommien jälkeen oli vuorossa ruokailu, jossa syötiin maittavaa poronkäristystä.

Ilman huolto hommia ei kuitenkaan säästytty. Moottorin lohkossa todettiin särö ja lohko jouduttiin vaihtamaan! Tyry racing kiittää yhteistyökumppaneitaan ja kannatusjäseniä hienosta päivästä Saukkolassa!





lauantai 8. syyskuuta 2012

Auto Glym -ralli ~ Heikki ja Maija

Aamulla autot starttasivat kohti Auto Glym -rallia, jossa oli tarkoitus ajaa F-Cup:in neljäs osakilpailu. Ensimmäisen EK:n jälkeen, Heikki ja Maija ajoivat ajan, joka sijoitti heidät neljänneksi. Toisella EK:lla lähdöstä noin 300 metriä auto ajautui kartturin puoli edellä ulkokurvissa olleeseen koivuun. Ambulanssilla sitten kävivät sairaalassa tarkistuttamassa itsensä ja todettiin, että Maijalla on solisluu murtunut. Kaikkien onneksi ei sattunut "sen pahemmin", tietysti toivomme kaikki Maijalle pikaista paranemista!

Valitettavaa kuitenkin on se, että auto kärsi sen verran pahemmat vaurioit. Mikä tarkoittaa sitä, että Heikin ja Maijan kausi päättyy tähän kisaan. Kaikki toivomme ensikaudesta parempaa.


Tässä pieni video pätkä tapahtuneesta